Juice Plus ja etiikka
Kun mä olin pieni mut opetettiin ettei ihmisten heikkouksia käytetä hyväksi eikä niihin tartuta.
Etenkään hyötymismielessä.
Kun mä vähän kasvoin ja kasvoin vielä vähän lisää, saavuttaen aikuisuuden ja työelämän, siirsin sen ajatuksen koskemaan myös työelämää.
Sillä mä olen mennyt ja menen yhä.
Menen vaikka näen välillä räikeitä ja häikälemättömiä toisin tekijöitä.
Sellaisia, joista joka kerta yllätyn, hämmästyn ja kummastun.
Sitten jo seuraavassa hetkessä otan ja puutun, huomatessani ettei joku/jotkut toimi niin kuin rehtiä olisi.
Jo pienenä olen ollut sellainen joka ei osaa vain marmattaa vaan toimii myös.
Näin kävi ja isossa mittakaavassa Juice Plus-verkostoyrityksen kohdalla, sen jälkeen kun olin pitkään ja toistuvasti törmännyt virheellisiin ja valheellisiin markkinointi- ja myyntipuheisiin lukuisten Juice Plus-verkostomyyjien toimesta.
Perehdyin ja älähdin ja perehdyin vielä lisää.
Nyt, liki neljä viikkoa puuttumiseni jälkeen tiedän aiheesta enemmän kuin paljon, oppien yhä silti lisää.
Huomaan myös, että tämä vyyhti on näyttänyt koko ajan sitä likaisempia ja sekavampia kasvojaan mitä syvemmälle vyyhtiä puran.
Tässä Juice Plus vyyhdissä pitää kouluttamattomat hyvinvointiryhmiä, ilman mitään tietoa tai taitoa sellaisia pitää.
Tässä Juice Plus vyyhdissä pitää kouluttamattomat mindset-psykologiaan pohjautuvia koulutuksia, ilman mitään tietoa ja taitoa sellaisia pitää.
Tässä Juice Plus vyyhdissä rikotaan vielä paljon ja enemmän myynnin ja markkinoinnin etiikkaa kuin mitä olen nähnyt aiemmin missään rikottavan.
Tässä vyyhdissä julistetaan ja aivopestään.
Tässä vyyhdissä estetään toisinajattelijoita.
Tässä vyyhdissä kehotetaan leikkaamaan irti kaikki ja jokainen, joka ei tätä Juice Plus bisnestä ymmärrä.
Samaan aikaan kun väitetään, että tätä tehdään läpinäkyvästi ja avoimesti.
Mitä tai mikä tässä on avointa?
Julkiset 3-100 kertaa päivässä aggressiivisen usein postaavat Juice Plus verkostomarkkinoinnin myyjien sometilit.
Käsitellyt kuvat, mietelauseet ja faktoihin perustumattomat puheet.
Hymiöillä.
Juice Plus porukalla tuutataan kovaa ja korkealta ja jos ajattelee joku toisin kuin Juice Plus-perhe on se menoa.
Eräs vielä näitä kaikkia Juice Plus uskonnon kaltaisen kultin isoimpia kyseenalaisuuksia ja omaan sydämeeni vihlovaa on ollut ja on se, että tässä jos missä kaiken tuon muun kyseenalaisen toiminnan lisäksi käydään ihmisten heikkouksiin kiinni ja toden teolla
Auttamisen varjolla raakaa ja häikäilemätöntä verkostomarkkinointi bisnestä tehden.
Houkutellaan asiakkaaksi ja myyjäksi ihmisiä, joilla on asiat retuperällä luvaten parantaa kaikki ne asiat.
On se sitten sairaus, mikä sairaus vain tai on se kaveripula, rahan puute, elämään tyytymättömyys tai omaan kehoon tyytymättömyys, oikeaan työhön kyllästyminen tai väsymys.
Ihan mikä vain mättää lupaa Juice Plus suurien hintojen ja pienien sisältöjen ravintolisätuotteillaan parannuksen hymyilevien bossleidien suulla.
Alalinjan myyjien nyökytellessä ja huudellessa somessa lujaa näin on.
Kaikilla hymiöillä.
🍅🍉🍒🍓🍆🍇🥥🍍🍒🍌
Lapset, koirat, kissat, marsut mukaan ottaen ja heiltäkin kysyen eikö näin ole, että Juice Plus on hyviä tuotteita ja hienoa työtä.
Live-videoilla, koko elämänsä näyttäen ja kertoen.
Yrittäen kerätä lisää alalinjaa, tienaamaan isolle jenkkiyritykselle verkostomarkkinoinnin tapaan rahaa suurin hinnoin ja pienin sisällöin.
Tienaamaan Jenkkilän verkostomarkkinoinnin yritykselle ja koko maailman ylälinjalle rahaa, lisää rahaa.
Itselleen niinkään eivät vaikka siitä haaveilevat.
Chanelin kassit ja vapaus silmissä kiiluen.
Isosti haaveillen.
Millä todennäköisyydellä tavoittaen?
Sillä todennäköisyydellä jos maailma vallan hulluksi tulisi ja antautuisi tähän pyramidipeliin ja tällä humpuukibisneksellä tehtäisiinkin yhtäkkiä yli sadankertainen tulos maassamme.
Siihen en usko minä, uskotko sinä?
Siihen vaikutan minä ja uskot tai et, siihen vaikutat myös sinä.
Siihen vaikuttaa meistä jokainen, sillä mitä tuemme ja mitä emme.

Kommentit
Lähetä kommentti