Maalissa

Kun mä aloitin tämän blogini mulla oli maali, jota tavoittelen.

Maali johon halusin päästä oli jo mielessäni, oli ollut ensimmäisestä julkisesta kannanotostani asti.

Jo ennen tätä blogiani, siitä maaliskuun alun maanantaisesta hetkestä lähtien kun tein ensimmäisen julkisen kannanottoni Facebookissa tulistuneena Juice Plus Companyn kyseenalaiseen tapaan myydä ja markkinoida ravintolisiä.

Se oli se hetki, silloin se maali piirtyi silmiini.

Silloin aloitin matkani.

Samana iltana sen jälkeen kun olin kirjoittanut julkisesti Facebookiin tein ensimmäiset liikkeeni saavuttaakseni sen maalin.

Tein ja sen jälkeen tulevina päivinä vielä monta liikettä  lisää, monta tekoa, monta puhelua, monta sähköpostia, monen monta juttua.

Maalini oli saada tästä kyseenalaisin tavoin mehukapseleita kauppaavasta verkostomarkkinoinnin yrityksestä juttu mediaan.

Halusin lisätä ihmisten tietoutta tästä aiheesta ja herättää keskustelua.

Aitoa keskustelua.

Halusin, että esiin ottamani aihe saisi mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja tulisi käsitellyksi siellä missä mielestäni se pitää käsitellä, mediassa.

Blogien ja keskustelupalstojen  lisäksi.

Otin yhteyttä toimittajaan, jota en tuntenut. Tiesin vain, että hän on taitava freelancertoimittaja ja on tehnyt juttuja monille lehdille.

Metsästin hänen puhelinnumeronsa ja esitin asiani.

Pitkän asiani.

Sain kuin sainkin hänet aloittamaan juttua tekemään perusteltuani monisanaisesti eri kanteilta sen miksi tästä aiheesta tarvitsee saada juttu mediaan.

Niitä kantteja oli kolme.

Ensimmäisenä markkinoinnin eettiset pelisäännöt, se kysymys voiko meille myydä mitä vain miten vain?

Jopa näin lakia rikkoen kuin Juice Plus+ tehnyt jo pitkään ja tekee yhä.

Toinen oli tuotteet, jotka kyseenalaisen kalliit kyseenalaiseen sisältöönsä nähden.

Kolmas oli työvoimapoliittinen näkökulma.

Se miten Juice Plus+ Company tarjoaa työtä, luvaten sata asiaa, vapaudesta terveyteen, ystäviin ja miljooniin ilman, että  lupauksille olisi juurikaan näyttöä tai realistisia näkymiä.

Tässä kaikessa oli mielestäni mediajutun aihetta ja onneksi myös tämän toimittajan mielestä kenelle asiani esitin ja hän, freelancer toimittaja Janne Laitinen tarttui rivakasti tekemään juttua.

Ensimmäisenä ottaen selville ovatko viranomaiset saaneet yhteydenottoja tästä Juice Plus Companyn toiminnasta.

Alkumatkasta otin myös yhteyttä hyvinvointiyrittäjä Sami Sundvikiin, kirjoitin hänelle sähköpostin otsikolla "Neiti Juice Plus-myrskyssä" ja pyysin apua.

En tuntenut Samia, mutta tiesin hänen joskus kirjoittaneen aiheesta julkisesti joitakin rivejä.


Pyysin apua ja sitä pyytämäni apua sain.

Sähköpostit vaihtoivat omistajaansa, joissa tästä aiheesta keskusteltiin.

Viikon sähköpostittelun jälkeen oli puhelun aika Samin kanssa ja silloin selvisi myös, että Susanna Tanni, jonka olin kertonut ensimmäisessä julkisessa kannanotossani tuoneen Juice Plussan isosti Suomeen ei ollutkaan enää mukana Juice Plus+:ssa.

Tämä oli uusi ja iso tieto.

En tuntenut Susannaa, tiesin vain, että hän on luonut Juice Plus:san toisen tulemisen maahamme ja olin ihmeissäni tästä käänteestä ettei mukana enää olisikaan.

Olin perehtynyt asioihin jo hyvän tovin ja tätä tietoa ei ollut missään.

Kiitos Samin se tieto eteeni tuli.

Julkisuudessa playboy-mallina ja hyvinvointiyrittäjänä tunnettu Susanna Tanni ei ollut tästä asiasta julkisuudessa kertonut ja kun Sami kysyi "Haluatko soittaa Susannalle" ja kertoi Susannan odottavan jo minulta puhelua olin ihmeissäni miksi.

Mietin haluaako Susanna vieläkään aiheesta julkisuuteen tulla ja toisaalta mietin miksi odottaa minulta puhelua jos ei halua.

Vielä enemmän ihmeissäni olin kun kuulin Susannan lähteneen pois Juice-klaanista jo vuonna 2017, kaksi vuotta sitten ja mietin mielessäni miten on edes mahdollista ettei tästä ole juttua tehtyä ja ettei tietoa olemassa laajemmalti.

Se syy selvisi pian.

Soittaessani Susannalle.

Susanna kertoi odottaneensa oikeaa asiaa, jossa tästä asiasta kertomaan tulisi ja nyt se asia oli tullut, kiitos julkisen kannanottoni ja pyörien, jotka pyöritin kannanottoni jälkeen pyörimään.

Susanna Tanni lähti tekemään tätä juttua kanssamme ja samaan aikaan saimme tietää, että valvovat viranomaiset ovat saaneet yhteydenottoja koskien Juice Plus+ Companyn jälleenmyyjien tekemää harhaanjohtavaa myyntiä ja markkinointia.

Se oli tärkeä tieto. Tie oli auki löytää jutulle julkaisija ja sen saavutimme seuraavaksi.

Eräs iso käänne vielä matkaamme mahtui, se oli se, että kiitos tämän blogini sain Radio Moreeniin kutsun tulla puhumaan verkostomarkkinoinnin ravintolisistä ja sinne pyysin Radio Moreeniin suostumuksella mukaani
Susanna Tannin.

Olimme ajatelleet, että hoidan sen radiojutun yksin, ilman että paljastaisimme vielä Susannan olevan mitenkään takkiansa kääntänyt, mutta muutimmekin mieltämme ja menimme yhdessä.

Tehden hyvän radiohaastiksen, vaikka itse sanonkin, mutta kun siitä tuli vain niin pirun hyvä.

Niin kuin tuli tästä Laitisen Jannen toimittamasta Sunnuntaisuomalaisen jutustakin.

4 lehden jutusta, Keskisuomalainen, Etelä-Suomen Sanomat, Savon Sanomat ja Karjalainen.

Koko aukeaman jutusta.

Kysymys voiko meille myydä mitä vain, miten vain on tärkeä kysymys ja se kysymys ja tämä aihe on ansainnut näkyvyyttä.

Nyt se sitä saa.

Kiitos kaikki, jotka olette olleet tässä mukana, tavalla tai toisella.

Kiitos jokaiselle yhteydenottajalle ja auttajalle.

Aloitin tämän matkan yksin, mutta sain mukaani monta.

Kiitos.

Te olette olleet aarteita ja jokaista on tarvittu tällä matkalla.

Iso kiitos, jokaiselle ja suoraan sydämestäni.

Nyt otan maalissa maljan ja luen tätä, toivottavasti sinäkin.

https://www.ksml.fi/teemat/sunnuntaisuomalainen/Susanna-Tanni-toi-Suomeen-kuuluisat-Juice-Plus-lis%C3%A4ravinnekapselit-%E2%80%93-nyt-h%C3%A4n-sanoo-ett%C3%A4-toiminta-muistuttaa-aivopesua-ja-terveysv%C3%A4itteet-ovat-huijausta/1356362?pwbi=d2b5f104f1ae19c8c67d9508212ba5fe

https://www.ksml.fi/teemat/sunnuntaisuomalainen/Susanna-Tanni-toi-Suomeen-kuuluisat-Juice-Plus-lis%C3%A4ravinnekapselit-%E2%80%93-nyt-h%C3%A4n-sanoo-ett%C3%A4-toiminta-muistuttaa-aivopesua-ja-terveysv%C3%A4itteet-ovat-huijausta/1356362?pwbi=d2b5f104f1ae19c8c67d9508212ba5fe

Kommentit

  1. Luin ja oli hyvä juttu! Onkohan tämä Team Supernova samanlainen verkostohuijaus kuin juice plus? https://instagram.com/dt.supernova

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, tuo Team Supernova on siis porukan nimi, joka kaupittelee FitLinea, vastaavanlaista lisäravinne-fitness sontaa mitä nämä muutkin. Verkostopyramidin avulla toimivaa koijaustahan tuo.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeöljyä radiossa

Blogi nimeltä Käärmeöljyä