Melkein maalissa

Se tunne kun on tehnyt kaikkensa tavoittelemansa asian eteen ja tietää, että kohta se tapahtuu.

Kohta ollaan yli maalilinjan.

Kohta voi nostaa maljan ja olla hitokseen ylpeä siitä mitä on tehnyt.

Siitä mihin on pystynyt, siitä miten on sen tehnyt.

Tietäen ettei sitä olisi tapahtumassa ilman sitä mitä on tehnyt.

Mä päätin viikkoja sitten tekeväni kaikkeni löytääkseni keinot ja tavat, joilla saavutan sen mitä minun tarvitsee saavuttaa päästäkseni siihen lopputulokseen johon haluan päästä.

Tiesin ekasta hetkestä lähtien lopputuloksen mitä haluan, mutta sitä miten sen teen en tiennyt.

Tiesin, että teen kun olen päättänyt tehdä, mutta miten.

Ei ollut hajuakaan, oli vain pirun kova tahto.

Käänsin joka kiven, käänsin kunnes löysin mitä tarvitsen.

Löysin apua kun soitin ja pyysin, löysin väylän kun etsin sen väylän.

Löysin myös yllätyskäänteitä, löysin enemmän apua kuin olisin koskaan voinut kuvitella löytävänikään.

Pian se mihin olen tähdännyt koko tämän matkan on valmista.

Se tunne.

Odottava, jännittävä tunne.

Ei enää kauaa ja silti tuntuu ihan liian kauan.

Sitä sanotaan odottavan aika on pitkä. Viime viikkojen aikana olen voinut allekirjoittaa sen täysin.

Helpolla en ole päässyt enkä pääse, mutta sen mä jo tiesinkin.

Tiesin jo aloittaessani.

Matka on ollut pitkä ja jatkuu vielä, mutta jokaisen hetken arvoinen.

Lopputulos on jokaisen hetken arvoinen.

Maalissa, kohta.

Sillloin kirjoitan lisää, mutta vielä on odotettava.